sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Sitruunamarenkitorttu -Sitruunaunelma


Resepti peräisin  Ihanat Anni Helena Klassikot kirjasta


Tämä on tosi hieno torttu. Eikä edes kovin työläs tehdä.
Kirpssakka sitruuna yhdessä makean marengin kanssa yhdistettynä
tollaseen "pie" -tyyppiseen ohueeseen pohjaan. Tässäpä vasta hyvä pääsiäisresepti !

Pohja:

2,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
100g margariinia
 2 rkl vettä
Täyte:

3 dl vettä
1 dl sokeria
2 rkl vehnäjauhoja
25g margariinia
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
3 keltuaista

Marenki:
3 valkuaista
6 rkl sokeria


Sekoita keskenään vehnäjauhot, sokeri sekä pehmeä margariini. Lisää vesi. Painele taikina matalan, mielummin irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa 225-asteessa uunin alaosassa 15 min.

Sekoita täytteen aineet keskenään. Kuumenna seos kiehuvaksi koko ajan hyvin sekoittaen.

Kaada kiisseli tortun syvennykseen.

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää joukkoon sokeri. Jatka vatkaamista vielä hetki.

Levitä tai pursota marenki täytteen päälle.

Pane torttu uudelleen uuniin n. 5 minuutiksi eli kunnes marenki on saanut kauniin värin. Ja sitten ollaan niin tarkkana, niin tarkkana, ettei kärähdä.

Torttu sopii myös jälkiruuaksi.

Olen joskus tehnyt näitä myös sellasina pieninä leivoksina ja käyttänyt semmosia alumiinisia kertakäyttövuokia paistamisessa.

se oli hiinä ja hiinä ettei menny yli ton marengin kanssa



Aurinko paistaa ja lunta sataa... taitaa tulla kevät? Ei sitte tullu kuiteskaa.

2 kommenttia:

  1. Näyttää hyvältä, mutta meikäläiselle liian haastavalta :) Eiliseen pizzaan sujahti oreganbon tilalle kanelia. Voisin luonnehtia, että mielenkiintoista. joo, ne uudet lasit oli päässä.

    VastaaPoista
  2. Ha, haa ! Tuoreessa muistissa minullakin vielä ne surullisen kuuluisat korvapuustit,jotka tein mökillä. Pariin pellilliseen tuli suolaa väliin.
    En muistanut keppujen ohjeistusta: "Suures o suola" (ja pienes sokeria )
    :D

    VastaaPoista