sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Leipää juureen 2


Ensimmäiset kolme leipää, omalla juurella, josta tuli kelpoo leipää. Siis ilman lisättyä hiivaa.
Ei noista ihan sennäkösiä tullut, kun olivat kohotusvaiheessa. Toi pitkulainen oli letitetty ja toi toinen pyöreä oli sellanen puustimainen kiekko. Pitkä kohotus näköjään vie muodot kokonaan pois.





Lettileipä, kuvioita sentään jäi vähän pintaan
  
Nyt kun toi taikinan tekeminen on jotenkuten hanskassa, niin ajattelin että voisin vähän opetella taikinan käsittelyä. Löysin yhden videon netistä, jossa takinaa venutettiin (onko tämä sitä ns. riivaamista ?)  ja taiteltiin sekä lopuksi muutamalla taidokkaalla pyöröytyksellä saatiin aikaiseksi kaunis pallomainen muoto.
Kokeilin tota venyttelyä ja taittamista. Olin kyllä tosi yllättynyt miten paljon taikina venyi ja pysyi silti kasassa. Eikä se tarttunut kauheesti alustaan.





Nostatin leipiä n. kolme tuntia, eivätkä ne tuntuneet kauhean vauhdikkaasti nousevan. Olin aika huolestunut.
Lisäksi niiden pintaan oli muodostunut sellanen kovahko nahka, vaikka ne olivat leivinliinan alla. Ensi kerralla aion kyllä suihkuttaa vettä pintaan tai käyttää kosteita leivinliinoja.

Kahteen näistä leivistä tein viillot ennen uuniin laittamista ja yhden jätin ilman viiltoa.
Paistoin viiltämättömän leivän ensin. Se alkoi ottaa korkeutta tosi hienosti ja nousi paistamisvaiheessa ehkä liikaakin, koska leipä oli repeytynyt alhalta sivusta.
Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen lopputulokseen.






1 kommentti:

  1. hyvin onnistu tosiaan.. itekin olen huomannut että vaikka leipiä nostakin pitkään ne ei kauheasti kasva mutta sitte uunissa nousee tosi hyvin ja repeää usein kauniisti

    VastaaPoista