tiistai 5. huhtikuuta 2011

Parsa-jauhelihapaistos



Kevät on täällä. Ensimmäiset joutsenet bongattu meidän kylän yllä ! Jii-haa. Kekkerit pystyyn.

Kevääseen kuuluu parsa ja muutamassa lukemassani blogissa niistä on jo väsätty herkkuja :)
Vaikka en vielä pääsekään omaan kasvihuoneeseeni (liikaa lunta) odottelen jo kovasti tämän kevään parsasatoa.
Tuore parsa on parasta, kun sen kypsentää paistinpanulla voissa paistamalla and this is my personal opinion.

Tätä paistosta olen viimeksi tehnyt  varmaan 10 v sitten eli tosta mainitsemastani kirjasta se ei voi olla peräisin. Sain ekakerran ohjeen tähän paistokseen Tuula-tädiltä, puhelimessa. Se oli hyvin ympäripyöreä resepti, mutta toimi silti hyvin.

En laita tohon mitään taikinakantta päälle, vaan paistan sen sellasena avopaistoksena, ripaus juustoraastetta päälle.
Jauhelihan tilalle voi laittaa myös tonnikalaa tai vaikka paistettuja broilerinsuikaleita.


Ainekset
8-10 annosta
  • 3 dl juustoraastetta
  • 2 1/2 - 3 dl vehnäjauhoja
  • 200 g voita tai margariinia
  • n. 1 dl kylmää vettä
  • 1/4 tl suolaa
Täyte:
  • 300 g jauhelihaa
  • 100 g sipulia
  • 2-4 valkosipulinkynttä
  • suolaa
  • mustapippuria
  • voita paistamiseen
Muhennettu parsa (täytteeseen):
  • 3 rkl voita tai margariinia
  • 3 rkl vehnäjauhoja
  • 250 g säilykeparsaa n. 1 cm:n palasina
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1-2 dl parsalientä
  • 1 dl juustoraastetta
Valmistus
Sekoita jauhot, suola ja juustoraaste. Hakkaa tai nypi margariini tai voi joukkoon. Lisää vesi ja sekoita nopeasti, aseta taikina jääkaappiin n. ½ tunniksi.

Ruskista ja mausta jauheliha ja silputtu sipuli. Laita rasva kattilaan ja anna sulaa, sekoita vehnäjauhot ja lisää kerma ja parsaliemi. Keitä paksu sakea kastike. Lisää parsanpätkät kastikkeen joukkoon, sekoita varovasti ja lisää juustoraaste.

Voitele uuninkestävä vuoka. Kauli taikina n. 1 cm:n paksuiseksi levyksi ja vuoraa vuoan pohja ja reunat taikinalla, jätä osa taikinaa kanneksi. Lisää ensin jauhelihatäyte ja sitten parsa-juustotäyte. Voitele reunat munalla ja laita taikinakansi päälle, koristele taikinakuvioilla, voitele ja pistele. Paista 220 asteessa noin 30 minuuttia.

Lähde: Eija Piikkilä: Kiireisen kokkaajan kekkerikirja (Karisto 2003)


Kaik män  - koko mälli kolmeen pekkaan


1 kommentti:

  1. Ihanaa, kiitos. Ensimmäisen kerran olen maistanut varmaankin vuonna 91-92 ja silloin sain kopion ohjeesta 'Irmelin vierasherkku' - herkku todellakin.

    VastaaPoista