Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakku. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Iki-ihana Mansikka Brita



Se Kuuluisa viimeinen pala, jota kukaan ei kehtaa ottaa












20 annosta

Kakkupohja
150 g leivontamargariinia (rasvaa 80 %) tai voita
1 1/2 dl sokeria
4 kpl keltuaista
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl kevytmaitoa

Marenki
4 kpl valkuaista
2 dl sokeria
3/4 dl mantelilastuja

Täyte
2 dl kuohukermaa
250 g maitorahkaa
1/2 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
10 dl mansikoita

Ensin valmistetaan pohja, joka levitetään uuninpellille. Seuraavaksi marenki, joka levitetään kakkupohjan päälle ja ripotellaan mantelilastut päälle. Paistetaan 175-asteessa 30 min. kunnes marenki on saanut kauniin värin.
Kun kakkupohja on jäähtynyt se puolitetaan. Täytetään kermavaahdolla ja mansikoilla. Pinnalle vielä mansikoita koristeeksi. Siinä se on.

Rapsakka koostumus, mansikan makeus sekä kermavaahdon sietämätön keveys!
En siis laittanut rahkaa täytteeseen, pelkästään vatkattua kermaa.


Ai nii, ne kädet piti pestä jossain välissä.
En ole sitte ikinä nähnyt tollasta leipomusohjetta, kun tossa alla olevassa linkissä on. Melkein vois sanoa että se on jo lukijan aliarvioimista.


Ohje on peräisin täältä:

http://www.maku.fi/resepti/mansikkainen-brita-kakku
 .













sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Amerikkalainen appelsiinijuustokakku

 



 


 
Voitele irtopohjavuoan (halkaisijaltaan 24 cm) reunat ja päällystä pohja leivinpaperilla.
Valmista taikina. Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa joukkoon kananmuna. Lisää jauhot ja sekoita nopeasti taikinaksi. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille.
Notkista tuorejuustot kulhossa. Sekoita joukkoon kaikki täytteen aineet. Kaada täyte vuokaan. Paista kakkua 175 asteessa noin 50 minuuttia. Nosta kakku jäähtymään ritilälle. Anna kakun vetäytyä hyvin ennen tarjoilua.

Tätä ohjetta voi varmaan varioida mielensä mukaan, vaihtamalla appelsiinituorejuuston johonkin toiseen mieleiseensä makuun. Yksinkertainen ja hyvä resepti, Yhteishyvän reseptisivustolta. Ja mikä parasta kakku valmistetaan kokonaisuudessaan uunissa. Ei tarvitse odottaa hyytymisiä ja pähkäillä miten sitä liivatejauhetta taas käytettiinkään ja piparitkin voi syödä sitten joskus muulloin kahvin kanssa.

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Paras Kahvikakku



Olen saanut tämän reseptin äidiltäni. Hän on kopsannut sen joskus jostain naistenlehdestä, joskus.

Sittemmin se osoittautui  Sara la Fountainin reseptiksi. Joka näemmä löytyy myös hänen blogistaan joulukakkureseptinä. JA näköjään muruseos on tuplattu siinä sekä lisätty kardemummaa.
No, hän on ilmeisesti tuunannu reseptiä.

http://saralafountain.com/food/recipe-christmas-coffee-cake/

Tämä on sellanen kahvikakkuresepti, johon palaan aina uudelleen. Kakku on todella iso, joten paistamisessa käytettävän vuoan pitää olla vedoltaan sellanen kakslitranen. Resepti näyttää löytyvän muidenkin bloggareiden blogeista variaatioineen päivineen.

Tämän kakun ehdoton suola on suola, vanilija-aromi, muscovadosokeri ja tiraus kanelia.

Käytin jauhoina spelttijauhoja. Lopputulos on koostumukseltaan rouhea, tumma ja robusti.
Aika matalaksi jäi, noi spelttijauhot on varmaan aika raskaita. Murotaikina näytää menneen aika pohjalle.
Kannattaa tehdä vaan tavallisilla vehnäjauhoilla.



Kakkutaikina:

200g voita
3 dl sokeria
3 munaa
2 tl vanilija-aromia
2 1/2 dl kermaviiliä
5 1/2 dl vehnäjauoja
2 tl leivnjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
1/2 tl suolaa


Vaahdota voi ja sokeri
Lisää munat yksitellen voimakkaasti sekoittaen
Lisää vanilija, kermaviili ja sekoita
Sekoita yhteen jauhot, leivinjauhe, sooda ja suola
Yhdistä jauhot voisokeri/muna/kermaviiliseokseen.

Valmista seuraavaksi murotaikina:

Murotaikina:

1 1/2 dl tummaa muscovadosokeria
1 dl jauhoja
2 tl kanelia
ripaus suolaa
3 rkl voita

Kuorrutus:

2 dl tomusokeria
1 dl vaahterasiirappia

Vaahdota voi ja sokeri
Lisää munat yksitellen voimakkasti vatkaten
Lisää vanilija, kermaviili ja sekoita hyvin
Sekoita jauhot,leivijauhot, ruokasooda ja suola
Lisää jauhoseos taikinaan.

Valmista murotaikina, nypi aineet yhteen.

Täytä voideltu irtopohjavuoka puolilleen ensin varsinaisella taikinalla ja ripottele puolet murotaikinasta päälle.

Lisää loput taikinasta ja ripottele loput muruseoksesta päälle.


Paista 180- astetta  45 min-1 h

Kun kakku on jäähtynyt, kuorruta se tomusokeri/siirappi seoksella.



sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Sitruunamarenkitorttu -Sitruunaunelma


Resepti peräisin  Ihanat Anni Helena Klassikot kirjasta


Tämä on tosi hieno torttu. Eikä edes kovin työläs tehdä.
Kirpssakka sitruuna yhdessä makean marengin kanssa yhdistettynä
tollaseen "pie" -tyyppiseen ohueeseen pohjaan. Tässäpä vasta hyvä pääsiäisresepti !

Pohja:

2,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
100g margariinia
 2 rkl vettä
Täyte:

3 dl vettä
1 dl sokeria
2 rkl vehnäjauhoja
25g margariinia
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
3 keltuaista

Marenki:
3 valkuaista
6 rkl sokeria


Sekoita keskenään vehnäjauhot, sokeri sekä pehmeä margariini. Lisää vesi. Painele taikina matalan, mielummin irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa 225-asteessa uunin alaosassa 15 min.

Sekoita täytteen aineet keskenään. Kuumenna seos kiehuvaksi koko ajan hyvin sekoittaen.

Kaada kiisseli tortun syvennykseen.

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää joukkoon sokeri. Jatka vatkaamista vielä hetki.

Levitä tai pursota marenki täytteen päälle.

Pane torttu uudelleen uuniin n. 5 minuutiksi eli kunnes marenki on saanut kauniin värin. Ja sitten ollaan niin tarkkana, niin tarkkana, ettei kärähdä.

Torttu sopii myös jälkiruuaksi.

Olen joskus tehnyt näitä myös sellasina pieninä leivoksina ja käyttänyt semmosia alumiinisia kertakäyttövuokia paistamisessa.

se oli hiinä ja hiinä ettei menny yli ton marengin kanssa



Aurinko paistaa ja lunta sataa... taitaa tulla kevät? Ei sitte tullu kuiteskaa.

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Aleksanterin kakku


 Siis tällanen torttumainen versio enemminkin kuin kakku. Toi koristelu eli marmorointi totutetaan tomusokerilla ja kinuskikastikkeella. Resepti on vuodelta 1991 Santamäen frouvalta. Kukkia pöytään, resepti täyttää vuosia!
Parhaimmillan kakku on, kuinkas ollakkaan, vasta seuraavana päivänä.

Pohja

150 g voita ja margariinia
2 dl sokeria
2 munaa
6rkl appelsiinimehua (tai sitruuna)
2 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja

Voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten.
Lisää mehu ja kuivat aineet, jotka on sekoitettu keskenään.
Paista voidellussa ja korppujauhotetussa vuuassa 175-asteessa n. 30 min

Täyte

1 dl ranskankermaa
1/2 dl kinuskikastiketta

Kuorrutus:

3 dl tomusokeria
2 1/2 rkl appelsiinimehua
kinuskikastiketta raidottamiseen


Jäähtynyt kakku halkaistaan ja ennen täyttämistä pohjimmaista levyä kostutetaan hieman appelsiinimehulla.
Tomusokeri kuorrutus levitetään kakun päälle. Voit antaa sen valua hieman yli reunan.
Tee raidat kinuskikastikkeella tomusokerikuorrutteen päälle. Sen jälkeen tee esim. lusikan kärjellä vedot ensin vaakasuorassa ja sitten pystysuorassa kautta kakun. Voit tehdä useamman kerran nuo vedot lusikalla, jolloin saat aikaan vielä pienempää kuviota.


Tässä vielä pari kuvaa selvennökseksi tohon marmorointiin

Vaihe1

Vaihe2

torstai 27. tammikuuta 2011

Taatelintallaajan kakku


Ace of  Dates
 Tässä minulle se ainoa ja oikea taatelikakun resepti. Se on peräisin äidiltäni ja olen hukannutkin ohjeen muutamaan otteeseen ja joutunut pyytelemään sitä uudelleen. Tätä kakkua on leivottu useimmiten jouluksi, mutta sain inspiraation leipoa sitä nyt, kun bongasin taatelit ruokakaapistani. Tällä kertaa taatelit olivat sellaisia pirkan pehmeitä. Sellanen kuivattu laatta käy myös ihan hyvin, jollei sitten kammoksu niitä mömmöjä, joita siihen on laitettu (lisäaineita)

175g kivettömiä taateleita
2 dl vettä
200g voita tai margariinia
2 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl hapanta kermaa (tuorekin käy)
2 tl soodaa
3 1/2 dl jauhoja
1 tl vanilijasokeria

Pieni taatelit kattilaan lisää vesi ja keitä pehmeiksi. Siirrä kattila levyltä ja lisää voi kuumaan seokseen sulamaan. Jäähdytä.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää kerma ja vehnäjauhot, joihin on lisätty sooda.
Lisää jäähtynyt taateli-rasvaseos taikinan joukkoon.

Kypsennä hyvin voidellussa ja korppujauhotetussa vuoassa 175-asteessa uunin alaosassa, tunti.
Loppuvaiheessa lämpötilaa voi hieman laskea, jos tuntuu että kakku saa liikaa väriä.

Kakku säilyy hyvin kylmässä ja pakastettunakin.