maanantai 10. syyskuuta 2012

Vehnätortillat ja tulinen (jauheliha)kastike



Vehnätortillat
6 kpl

3 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
½ tl leivinjauhetta
2 rkl voita
1 dl lämmintä vettä


Sekoita kuivat aineet ensin keskenään, lisää voi ja nypi ryynimäiseksi seokseksi.
Lisää vesi ja vaivaa taikinapalloksi. Anna taikinan levätä n. 15 min.
Jaa taikina kuudeksi palloksi ja kauli ohuksi pyöreiksi tortilloiksi. Käytä leipomiseen jauhoa, jotteivät tartu alustaan.
Paista rasvattomalla pannulla molemmin puolin keskilämmöllä, kunnes tortillat ovat saaneet ruskean pilkullisen sävyn.
Tortillat kannattaa lämmittää ennen käyttöä esim. folion sisällä uunissa.Silloin ne pehmenevät.
 Jos vaikuttavat oikein kovilta, voi niiden päälle hieman pirskottaa vettä ennen uuniin laittoa.


































mausteinen (perus)( jauheliha)kastike:

esim. 500 g jauhelihaa
2 rkl öljyä
1 tl juustokuminaa
1tl paprikajauhetta
1 tl chilijauhetta
500g paseerattua tomaattia (tomaattimurskaa)
1 tl suolaa
mustapippuria
1 rkl sokeria
1 tuore chili (tai maun mukaan enemmän)

Jauheliha paistetaan öljyssä ja muut aineet lisätään. Kastiketta keitellään hiljalleen n. 15 min.
Tarvittaessa lisätään vettä. Jos taas pidät tanakammasta kastikkeesta, suurusta vehnäjauhoilla.
Eli pieneen määrään kylmää vettä hieman vehnäjauhoja  ja kaada kastikkeeseen ja anna hautua jonkin aikaa.
Tätä peruskastiketta voi tuunata ihan loputtomiin. Lisätä joukkoon esim.tuoreita paprikoita jne.

Jauhelihan voi korvata kanalla, kalalla tai purkkipavuilla etc. Vain mielikuvitus rajana...

Lämmitetylle tortillalle laitetaan ensin jauhelihakastiketta sitten salaattia, kurkkua ja tuoretta tomaattia.
Lisäksi guacamolea ja punaista salsaa.














ks.muut tarvittavat kastikkeet täältä:

Guacamole ja punainen salsa


Reseptit ovat hieman muunneltuina peräisin kirjasta :
Better Homes and Gardens: Mexican Cook Book (Meredith) ja painovuosi 1977.

1 kommentti:

  1. Hei!

    Blogissasi on monta hyvää reseptiä! Oletko kuullut reseptisivustosta Etsiresepti.fi?

    Jos olet kiinnostunut saamaan enemmän liikennettä omaan blogiisi tai muuten vain haluat löytää hyviä reseptejä, suosittelen että lähdet mukaan Etsiresepti.fi hakemistoon: http://www.etsiresepti.fi/mene-mukaan-ruokablogien-kärkeen

    Konsepti on jo olemassa monissa Euroopan maissa, ja meidän kauttamme blogit saavat viikottain jopa tuhansia vierailijoita.

    Toivottavasti oma blogisi on pian listan kärjessä!

    Ystävällisin terveisin,

    Ann-Sofi
    http://www.etsiresepti.fi/

    VastaaPoista