maanantai 10. syyskuuta 2012

Mexikolaiset - Guacamole ja punainen Salsa






Guacamole-keissin johdosta sain inspiraation valmistaa meksikolaista ruokaa, varsinkin kun chilisato on kasvihuoneessa parhaimmillaan. Punainen Salsa ja avocadodippi ovat todella helppoja valmistaa myös itse.
Kaupan meksikolaiset valmistuotteet ovat pikaruokaa parhaasta päästä, mutta joku roti sentään täytyy olla käytetyssä raaka-aineessa ja niiden määrässä tuotteessa. Lopulta kuitenkin maku ratkaisee.

Tässä linkki Noora Shinglerin sivuille:



Ihan ensimmäiseksi haluaisin korostaa, että kun toin tuoreen chilin kanssa touhuaa niin, ei todellakaan kannata hieroa silmiä tai kaivaa korvaa, nenää, saatika sitten rapsutella genitaalialuetta.
Voin sanoa ettei siitä hyvää seuraa. Polte tulee olemaan kova.... :)
Kertakäyttökäsineet voisivat olla hyvä apu, mutta kunnon käsien saippuapesullakin pärjää.

Laitan vehnätortilla ohjeen ja mausteisen jauhelihakastikkeen seuraavaan postaukseen, muuten tästä tulee liian pitkä juttu.



Guacamole (avocadokastike):
4 kypsää avocadoa
1 pieni sipuli
4 rkl sitruunamehua
½   tl suolaa
½ tl mustapippuria
2 valkosipulin kynttä
0,5  rkl sokeria (tai maun mukaan)
(tuoretta chiliä hieman jos haluat)



Avokadot halkaistaan ja kivi poistetaan.
(Kivi irtoaa hienosti, kun sitä napauttaa isolla terävällä veitsellän niin, että terä tarttuu siihen kiinni ja sen jälkeen tekee pienen nykäyksen vasemmalle) Hedelmäliha kaivetaan lusikalla kuorista. Sipulit pilkotaan hienoksi.Lisätään mausteet.
Kaikki ainekset ajetaan pamixilla tai tehosekoittimella hienoksi soseeksi tai sittten vaan pelkällä haarukalla. Seoksen voi  jättää myös aika karkeaksi.

Avocadosoossi tummuu helposti. Sen voi osittain estää laittamalla elmukelmua tiiviisti tahnan pintaan, niin että ilma poistuu. Jos pinta on tummunut,  seos kannattaa sekoittaa ennen tarjoilua.
Guacamolea voi käyttää dippinä, tortillojen sekä tacojen sisällä ja/tai päällä. Sitä voi laittaa myös vaikka leivän päälle. Rakenne on hieman hummusmainen.





Salsa de Chile Rojo (punainen salsakastike):

1  pieni tuore chili
4 tomaattia
1 sipuli (ei kauheen iso)
1 valkosipulin kynsi
0,5 tl sokeria
1 rkl öljyä
1 tl juustokuminaa
1 tl paprikajauhetta
suolaa


















Tee pienet ristikkäisviillot tomaatteihinj a käytä kiehuvassa vedessä n. 30 s. Jäähdytä nopeasti kylmässä vedessä. Poista kuoret ja kovat kannat.
Kaikki aineet silputaan pieneksi tai vedetään pamixilla tai tehosekoittimella  hienoksi.
Kastiketta keitetään kasaan n. 20 min. jolloin kastike sakenee ja maut konsentroituvat.
Annetaan jäähtyä ennen käyttöä.


















Tätä kastiketta käytetään niinikään dippinä ja tortillojen sekä tacojen (ja muiden samankaltaisten valmisteiden) kanssa.

Valkoisena kastikkena hyvä on creme fraiche. Se taittaa mukavasti salsan tulisuutta.

Reseptit ovat hieman muunneltuina peräisin kirjasta :
Better Homes and Gardens: Mexican Cook Book (Meredith) ja painovuosi 1977.










2 kommenttia:

  1. Vinkvink! Heittämällä avokadojen kivet valmiin mössön joukkoon estät tummumisen ;)

    VastaaPoista
  2. Vinkvink, kiitti vinkistä. Tätä en olekaan koskaan kuullut. Seuraavalla kerralla kokeilen :)

    VastaaPoista