Näytetään tekstit, joissa on tunniste salaatti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste salaatti. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. elokuuta 2012

Kanapurilaiset ja grillisuti timjamista

Kerran kesässä ainakin pitää hampurilaiset vääntää alusta loppuun itse. Tällä hetkellä muutoinkin tuntuu olevan oikein hampurilaisbuumi käynnissä.
Katsoin Rachel Rayn:n shouta ja siellä kolme hampurilaisravintoloitsiaa kilpaili parhaasta purilaisesta.
Lisäksi Ray itsekin valmisti ( miksi?) purilaiset konjakkimarinadiglaseeratusta grillatusta paistista (paistisiivut käytettiin liemessä vasta grillauksen jälkeen) Ilmeisesti hampurilaiset ovat lähellä hänen sydäntään, koska niiden reseptejä löytyy melkoisesti hänen weppisivuiltaan.

Grillisuti-idean sain Paul Svenssonilta Gomorron ohjelmasta tällä viikolla. Hän oli puhumassa yrteistä ohjelman ruokaosiossa. Grillisutiin tarvitaan sellaista kovavartista timjamia, jota monella varmaan kasvaa omassa kasvihuoneessa.Tikuksi käy esim. kiinalainen syömäpuikko tms. 
Sudilla voi penslata pihvejä öljyllä grillauksen aikana tai sen jälkeenkin ja lopuksi nakata se grilliin, niin saa vielä hyvät savuiset aromit ruualle.

Muutama sana reseptistä. Sämpylät on valmistettu samalla tavalla kuin teen pitsapohjan, sillä erotuksella että olen korvannut veden maidolla. Ennen uuniinlaittoa voitelin sämpylät vedellä ja ripottelin päälle seesaminsiemeniä. Pihvit marinoidaan ja grillataan tai paistetaan. Jos pihvit ovat todella paksuja, ne kannattaa kypsennyksen jälkeen siivuttaa ohuesti vinottain. Mahtuvat paremmin sämpylän sisään ja samalla voi tarkistaa kypsyyden. Suolaus vasta grillauksen jälkeen.



Hampurilaissämpylät
n. 6 isoa sämpylää

1 pss kuivahiivaa
6 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
3 dl lämmintä maitoa
0,5 dl öljyä

Jauhot, kuivahiiva ja maito sekä öljy monitoimikoneen kulhoon. Vaivataan 12 min, lisätään suola ja vaivataan vielä muutama minuutti. Taikinan annetaan nousta n. 30 min.
Leivotaan sämpylöiksi ja nostatetaan tunti uuninpelillä, liinalla peitettynä.
Voitelu vedellä ja päälle seesaminsiemeniä. Paisto 225-asteessa 10 min tai kunnes ovat kauniin ruskeita.
Leipien annetaan jäähtyä kunnolla ilman peittämistä.





Kanafileet marinoidaan seoksessa:

1dl öljyä
2 valkosipulin kynttä silppuna
tuoretta inkivääriä silppuna (1 rkl)
timjamia
½ sitruunanmehu
pippuria
tuoretta chiliä

Fileet grillataan tai paistetaan kypsiksi, juuri ennen hampurilaisen kokoamista.
Pihvit suolataan vasta kypsennyksen jälkeen.


Backtimjanborste







My  HOT MESS

Hampparin kokoaminen:

- halkaistu sämpylä grillataan tai pariloidaan pannulla, kunnes se saa hieman väriä
- sinappia ja ketsuppiä molemmille sämpylän puoliskoille
- salaattia
- tomaattia
- grillattu ananassiivu (tällä kertaa ei ollut)
- sinihomejuustoa
- kanapihvin siipaloituna
- chilimaustekurkkua
- valkoista valkosipulikastiketta (esim. kermaviilipohjainen)  tai majoneesia




Rachelin Reyn kotisivuilta löytyy julmettu määrä hampurilaisohjeita, mikäli on kiinnostunut amerikkalaistyyppisistä hampurilaisista.

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Suosikkisalaatti



Olen ostanut vuonna -89 keittokirjasarjan, jonka nimi on suurellisesti
 Suurisalaatti-, Suurileivonta- ja Suurisäilöntäkirja (FORMA).

 Hyviä reseptejä, joista muutamat ovat tulleet jäädäkseen.

Nämä kirjat ovat suurimmaksi osaksi ICA-koekeittiön aikaansaanooksia. ICA on käsittääkseni jonkinmoinen ruotsalainen "Pirkka"  ja nettisivut löytyy siis tänä päivänäkin resepteineen et vinkkeineen päivineen.

Tätä perunasalaattia salaattikirjasta on tullut väsättyä niin jouluna kuin juhannuksena, ja se toimii.
Noi marinoidut sipulirenkaat antaa sellasen extra potkun.

Karppaajahan voisi tehdä tämän vaikka kukkakaalista ja kruunata koko komeuden paistetulla pekonilla tai savukyljellä. Eller hur ?

Ilman sen suurempia esittelyjä, vasso kuu:

Suosikkisalaatti


4:lle

10-12 pientä perunaa
vettä ja suolaa
2 keitettyä munaa
4 viipaletta kinkkua

Sipulit marinadissa:

1 sipula
1/2 sitruunan mehu
1/2 tl chilipippuria
1/2 tl suolaa, pippuria

 Kastike:

1 dl öljyä
2 dl kuohukermaa
suolaa
1 tl chilipippuria
1/4 tl currya
1 dl kermaviiliä tai smetanaa
20 vihreää oliivia

Kuori perunat ja keitä ne suolalla maustetussa vedessä.
Viipaloi sipulit ja laita ne marinaadiin.
Kuori munat ja lohko ne. Suikaloi kinkku.
Lämmitä kattilassa öljy, kerma ja mausteet.
Keitä kastiketta muutama minuutti ilman kantta, jotta se sakenee.
Lisää jäähtyneeseen kastikkeeseen kermaviili tai smetana.
Viipaloi perunat suurelle vadille ja kaada kastike päälle.
Koristele marinoiduilla sipulirenkailla, munalohkoilla,
kinkulla ja oliiveilla.
Tarjoa lounaaksi kylmänä tai lämpimänä hyvän leivän kanssa.