torstai 11. elokuuta 2011

Pekonin valmistus mikrossa ja pizzapohja ilman hiivaa

Rakkat lukijat, uskokaa tai älkää. Pekonia voi paistaa mikrossa. Talouspaperin välissä. Ylimääräinen rasva imeytyy paperiin ja lopputulemana on suht kuivaa ja rasvatonta pekonia, jota voi ripotella vaikka salaatin päälle tai pastan joukkoon tai pizzan päälle tai what ever.

Minä ripottelin sitä tällä kertaa pizzan päälle. Lisäksi laitoin hillosipuleita ja paljon yrttejä, joita löytyy omasta takaa tähän aikaan vuodesta meitin kasvihuoneesta ja ryytipenkistä.
Pizzapohjassa voi käyttää vaikka edellisenpäivän perunamuussin jämät tai väsätä mummonmuusista pienen annoksen, silloin täytyy vaan lisätä hieman enemmän vehnäjauhoja.


Eli lautaselle talouspaprua muutama kerros ja peikonit siihen päälle sillai väljästi.



A. Vaihe












B. Vaihe : Paperia päälle myös


















Sitten mikroon


C. Vaihe muutaman minuutin kuluttua


















 Paista muutama minuutti kerrallaan mikron tehosta riippuen.
Vaihda paperit ja paista uudelleen. Toista sama muutamaan kertaan kunnes lopputulos on käyttötarkoitusta tyydyttävä.





Lopputulema (tämän sanan olen oppinut vasta vuosi sitten. Miten olen voinut elää näin vanhaksi (=27v), etten ole kuullut moista sanaa?)


Ole varovainen, äläkä polta näppejäsi!

Pizzapohja ilman hiivaa:

3 keitettyä perunaa eli n. 300g  (raasta hienoksi tai käytä mummon muussia)
75g margariinia
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
1/4 valkosipulijauhetta

Päälle:

Ihan normaali kattaus
tomaattikastike
tilpehöörit
ja juusto etc.




















juu et.
 

1 kommentti:

  1. Näyttääpä hyvältä! Mä laitan talouspaperia ja pekonia kerroksittain, mutta en ole koskaan kokeillut paistaa sitä noin rapeaksi. Paistan lopuksi pannulla kun paistan yleensä munaa kaveriksi tai krutonkeja.

    Terkuin, Minna

    VastaaPoista